Ensimmäiset kosketukseni musiikkiin olivat italiaksi.
Asuin lapsuuteni pääosin Porvoossa, isäni oli italialainen muusikko ja meillä soivat Peppino di Capri, Renato Carosone, Adriano Celentano, Mina, Ornella Vanoni sekä uudemmat lauluntekijät kuten Battisti ja Dalla. Lastenlauluni olivat toki myös Georg Malmsteenia, M.A.Nummista sekä 70-luvun lopun kotimaisia lastenlevyjä, mutta lastenlevyjä ostettiin myös Italiasta.
Vuonna 1980 asuimme Porticissa, missä seurasin tv:stä Zecchino d’oro- ja Sanremo-laulukilpailuja sekä lukuisia eri animepiirrettyjä, joissa oli mahtavat italiankieliset tunnaribiisit. Noiden piirrettyjen musiikkimaailma on yhden italialaisen sukupolven yhteinen kokemus, sekoitus poppia, rokkia, iskelmää, lastenlauluja ja diskoa, jonka ymmärtää vain 80-luvun alun Italiassa viettänyt. TV:stä äänitin myös Toto Cutugnon Flash-kappaleen, joka toimi samannimisen ohjelman tunnarina. Sittemmin Cutugno julkaisi vakuuttavan nipun kappaleita, jotka tuntee vähintään puoli Eurooppaa.
Palattuamme Porvooseen lauloin itsekseni Kevätkummun ala-asteen pihalla robottipiirrettyjen tunnareita. Isä oli kirjoittanut niiden sanat vihkoon, ja koulun opettajat ovat myöhemmin muistelleet sitä, kuinka saatoin vetäytyä koko välitunniksi yksin pihan laidalle laulamaan vihkostani lauluja, joita kukaan muu ei ymmärtänyt, mutta jotka olivat minulle äärimmäisen tärkeitä.
1980-luvun alkupuolen italobuumi Suomessa oli hauskaa aikaa, sillä ne kappaleet soivat tv:ssä ja radiossa ja minä ymmärsin mitä Al Bano & Romina Power, Ricchi e Poveri, Loretta Goggi, Umberto Tozzi, Riccardo Fogli, Gigliola Cinquetti ja muut lauloivat. Heidän kappaleitaan käännettiin suomeksikin aivan 50-60-lukujen iskelmähittien tapaan, ja näistä käännöksistä jäivät suomalaiseen musiikkiin elämään mm. Aikuinen nainen, Kuusamo sekä Olen suomalainen. Alice ja Franco Battiato tekivät ehkä kaikkien aikojen hienoimman euroviisubiisin vuonna 1985. Koin riemua siitä, että sain kuulua samanaikaisesti moneen eri musiikkikulttuuriin.
Muiden suomalaisteinien tapaan innostuin uudesta popista ja rockista, perustin ajan hengen mukaisesti hevibändin sekä myöhemmin funkryhmän ja samalla seurailin koko ajan mitä Italiassa tapahtuu. Katselin Sanremoa ja Euroviisuja, viestin kirjekavereiden kanssa ja joka Italian-reissullani ostin uusia levyjä, joita ei Suomesta saanut. 80-90-lukujen taitteessa levysoittimessani soivat Suomessa tunnettujen artistien lisäksi mm. Vasco Rossi, Ladri di Biciclette ja pian löysin myös Jovanottin. 90-luvun suomiräppi oli pelkkää huumoria, mutta Italiassa oli jo joukko räppäreitä, jotka halusivat musiikkinsa otettavan vakavasti. Heistä suurimmaksi nousi monilahjakas Lorenzo Jovanotti, jonka menestys jatkuu edelleen.
Lucio Battistiin heräsin kunnolla verraten myöhään. Vuonna 2001 tein cd-kokoelmaa isän seiskatuumaisista, ja aloin hämmästellä, kuinka niin moni Battistin biisi oli tuttu entuudestaan. Yhtäkkiä havahduin siihen, että tämä lauluntekijähän on vaikuttanut minuun koko lapsuuteni ajan kenties voimakkaammin kuin Lennon-McCartney-parivaljakko. Kuuntelin Emozioni-levyn alusta loppuun ja huomasin osaavani monta biisiä ulkoa. Samalla aloin ihmetellä, miksei Lucio Battistin järjettömän hienoja kappaleita tunneta Suomessa. Battisti-käännöksiä on tehty suomeksi vain kourallinen eikä niistä ole koskaan tullut täällä hittejä. Musiikkipiireissä hänet on kuitenkin tunnettu: Pepe Willberg on esittänyt Battistin kappaleita, ja suomenkielisiä versioita ovat levyttäneet mm. Paula Koivuniemi (Dieci ragazze – Viesti ei perille mee) ja Tapani Kansa (Il mio canto libero – Vapauteni laulu).
Keväällä 2002 aloin suunnitella koko Emozioni-levyn sekä valikoitujen muiden Battisti-kappaleiden suomentamista. Suomenkielisiä versioita tehtiin nopeasti kuusi-seitsemän, joita on esitetty keikoillakin, mutta vaikka levyideaa on puhuttu innostuneiden muusikoiden ja parin mahdollisen julkaisijan kanssa, eli projekti ole vieläkään edennyt studioon saakka. Sen sijaan tästä kehittyi ajatus esittää livenä ensin Battistin ja sitten muidenkin italialaisten lauluntekijöiden musiikkia. Ensimmäinen varsinainen Lucio Battisti -konserttini pidettiin Semifinalissa heinäkuussa 2004. Esitimme hienon bändin voimin noin tunnin setin lähinnä Battistin alkutuotannosta. Keikalla kuultiin muutaman kappaleen suomennos, mutta valtaosa vedettiin alkuperäisteksteillä. Sen jälkeen tein monia duo- ja trio-keikkoja, joihin saattoi liittyä Battistin laulujen lisäksi pieni luento taiteilijan elämästä ja tuotannosta.
Vuoden 2010 Art Goes Kapakka -festivaalille keksin rakentaa simulaation 1970-luvun alkupuolen italialaisesta bilekeikasta. Isäni oli soittanut tuolloin mm. Riminin bilepaikoissa, ja minulla on vahva käsitys siitä, mitä kappaleita bändit siihen aikaan soittivat, joten kasasimme ravintola Dubrovnikiin mainion setin nimellä Rimini 1971. Soitimme Battistin lisäksi mm. Celentanon, Peppino di Caprin ja Renato Carosonen hittejä. Kokoonpanossa olivat tuolloin Altti Uhlenius, Mikko Määttä, Robert Engstrand, Petri Puolitaival ja Risto Rikala.
Tästä innostuneena ryhdyin suunnittelemaan laajempaa italialaisen musiikin ohjelmistoa, jota on sittemmin soitettu niin festivaaleilla kuin yksityistilaisuuksissa sekä omissa konserteissa nimillä Luca Gargano Rhythm Music Orchestra sekä Luca Gargano Band. Ohjelmistoon tuli nopeasti mukaan Vasco Rossia sekä uudempia biisejä mm Jovanottilta ja Marco Mengonilta sekä laulajien lisääntyessä heidän suosikkejaan. Elävän kokoonpanon jäseniksi tulivat nopeasti italialaisesta musiikista innostunut laulaja-pianisti Katri Silolahti, jonka kanssa tehdään myös paljon duokeikkoja, upeasti laulava siskoni Mariella Pudas sekä kaksi muuta Suomessa vaikuttavaa Lucaa: Sturniolo ja Cannavò. Ryhmän basistiksi tuli hieno monipuolinen bassomies Jukka Jylli, ja lopulta rumpaliksi vakiintui Jarkko Lepistö. Kosketinosuuksia on Katrin kanssa jakanut Timo Pudas ja viime keikat on viulua soittanut Lotta Ahlbeck.
Vuosittainen Battisti Fest eli italialaisen popmusiikin juhla Lucio Battistin syntymäpäivän tienoilla (5.3.) päätettiin aloittaa vuonna 2014. Ensimmäinen Battisti Fest pidettiin Semifinalissa – lavalla, jolla olen ensimmäisen kerran esittänyt Battistia – ja seuraavat kaksi kertaa se järjestettiin On the Rocksissa. Nyt vuoden 2017 Battisti Fest tehdään päiväkonserttina Balderin salissa, sillä haluamme antaa mahdollisuuden osallistua koko perheille sekä heillekin, jotka viihtyvät ehkä paremmin konserttisalissa kuin rockklubilla.
Aamuisin kuuntelen usein italialaista Radio Deejayta ja poimin sieltä sekä italialaisten ystävien suosituksista uusia artisteja ja biisejä,
eli nyt nettiaikana voin vihdoin olla reaaliaikaisesti sisällä myös italialaisessa populaarikentässä. Tämän hetken suosikkejani ovat mm. Daniele Silvestri sekä uudemmat tekijät kuten Max Gazzé ja Brunori Sas.
Tietysti ajatus italialaisesta musiikista ylipäätänsä on yhtä mahdoton kuin vaikkapa suomalaisesta musiikista – mitä itse valitsisit soitettavaksi 20 biisin konserttiin, ja miten hyvin se valikoima mielestäsi kuvastaisi suomalaista musiikkia? Meidän vastauksemme tähän on antaa laulajien valita itse, mitä he haluaisivat laulaa sekä tehdä paljon konsertteja – vähintään Battisti Fest kerran vuodessa ja erilaisia yksittäisiä keikkoja jollakin teemalla tai ilman. Pari kertaa olemme myös kolmen Lucan kesken järjestäneet keikan Lucan nimipäivän (18.10.) kunniaksi. Koska sellaisia veijareita me ollaan.
Lämpimästi tervetuloa Battisti Fest 2017 -konserttiin Balderin saliin lauantaina 11.3. Ovet avataan klo 14, kahvila on auki ja konsertti alkaa klo 15.00. Lippu ovelta maksaa 10€ (sisältää eteispalvelumaksun) ja www.tiketti.fi myy vielä hiukan edullisempia ennakkolippuja.
Battisti Fest 2017 Facebookissa
Ci vediamo! Viva la musica italiana!
-Luca
Kuva: Luca Gargano Rhythm Music Orchestra soittamassa italialaista musiikkia Kontufestareilla 24.8.2013.
Jukka Jylli bassossa, Pope Puolitaival fonissa ja Mika Ryhänen perkussioissa.
Kuva: www.sateenvarjoton.blogspot.com
