Summerheat Vol.1

Image
16.07.2021 – Luca Gargano – Summerheat Vol. 1

1 Feelings 3’30
Music & Lyrics by Luca Gargano

2 Street Café 3’07
Music & Lyrics by John Groves

3 Missing You Is Killing Me 4’25
Music & Lyrics by Marko Sillanpää

4 I Can’t Stop The Rain 3’15
Music & Lyrics by Peter Criss & Sean Delaney

(Scroll down for English text)

Hellepäivien akustista tunnelmointia

Luca Gargano julkaisee 16. heinäkuuta 2021 ensimmäisen englanninkielisen soolobiisinsä 7 vuoden tauon jälkeen. Kesäisellä EP:llä on myös kolme laulaja-lauluntekijän omaa suosikkibiisiä cover-versioina. 

MILTÄ MUSIIKKI KUULOSTAA KUN ON KUUMA?

”Mietin eräänä helteisenä kesäpäivänä miltä musiikki kuulostaa kun on niin kuuma ettei jaksa mitään liian energistä tai kovaäänistä. Kuvittelin hetkessä toistakymmentä lempparibiisiäni tällaisiksi kesäversioiksi, joissa näppäillään kitaraa paahtavan auringon alla ja ilman väreilynkin voi kuulla.”

Äänitysteknisesti kuumuutta lisättiin kotimaisen Scopelabsin Periscope-erikoismikrofoneilla. ”Ihastuin näihin  heti kun näin niitä ensimmäisen kerran! Steampunk-henkisen putken sisällä on mikrofonin lisäksi tehokas kompressori, joka taltioi etäisemmätkin äänet kuin ne tulisivat korvanjuuresta. Olen äänittänyt Periscopeilla eri soittimia, laulua sekä sadetta ja ukkosta, ja niiden tallentama ääni on todella omaperäistä. Taikavekottimia!”

Uusi oma biisi sekä suosikkeja vuosikymmenten takaa

“Feelings on näppäily, joka syntyi kuin varkain kun suunnittelin miten sovittaisin coverbiisejä. Tajusin pian, että tästähän tuli nätti kokonaisuus, joka ei kuitenkaan sovi työn alla olevalle uudelle albumilleni. Työstin tekstin floridalaisen ystäväni Michaelin kanssa ja päätin aloittaa EP:n tällä omalla biisilläni. Äänitin kitaraosuudet nuoruuden bändikaverini Petteri Kinnusen kanssa, joka myös piirsi levylle upean kansikuvan.

Poimin tekemältäni cover-listalta kolme biisiä ja päätin nimetä EP:n Vol.1:ksi, koska haluan tehdä myöhemmin lisää tällaisia versioita. Street Café on norjalaisen Ronnie Sunin (oik. Rune Sundby) vuonna 1981 levyttämä ylistyslaulu kesäkahviloille. Tutustuin Runeen joitain vuosia sitten, ja biisi jäi lähtemättömästi mieleen, kun hän esitteli vanhaa tuotantoaan. Biisin on kirjoittanut säveltäjä-tuottaja ja mainosmusiikkikonsultti John Groves.”

Porvoolaislähtöinen artisti versioi myös lapsuuden kotikaupunkinsa säveliä. ”Marco And The Missing Parts oli hieno paikallinen rokkibändi, jonka vuoden 1988 Station-albumia kuunneltiin silloin paljon. Missing You Is Killing Me kuuluu vahvasti omaan nuoruuteeni ja soi edelleen usein päässä. Se tuntui tosi sopivalta myös tähän kokonaisuuteen.”

Kuten niin monella muullakin, musiikkitouhuihin innosti pienenä Kiss. ”Hanoi Rocks ja Kiss olivat syy opetella soittamaan kitaraa, tekemään omia biisejä ja perustamaan bändi. Tämä Kiss-rumpali Peter Crissin vuoden 1978 soololevyn biisi assosioituu itsellä kesään siksi, koska muistan aina kuinka kuuntelin tätä 12-vuotiaana Calabrian paahteisen auringon alla.”

Musiikkia ilmestyy sitä mukaa kun sitä valmistuu

Feelings on ensimmäinen englanninkielinen Luca Gargano -biisi moneen vuoteen. Tulevan levyn valmistumista ovat siirtäneet suomenkieliset Koskelainen-albumit, yhteistyöt panamalaisen Astrid Nicolen kanssa sekä erilaiset työt musiikin, median ja tapahtumien saralla. 

”Opiskelen aktiivisesti musiikin äänittämistä ja tuottamista, ja jokainen julkaisuni on aina uusi opinnäytetyö. Tuntuu ettei sillä saralla ole koskaan valmis. Olen siitä onnekas, että saan oman musiikkini ohella olla myös päivätöissä musiikkialalla: karaokepalvelu Singan sisältövastaavana olen jatkuvasti tekemisissä tuhansien biisien kanssa ja toki nappaan kaikesta kuulemastani ideoita myös omiin tuotantoihini. Uusi englanninkielinen albumi on nyt kirjoitettu pariin otteeseen kokonaan uusiksi, ja se valmistuu yhä tasaisen rauhallisesti. Onneksi minun ei tarvitse asettaa itselleni deadlineja: levy ilmestyy sitten kun se on valmis.”

KUUNTELE SUMMERHEAT VOL.1 STRIIMAUSPALVELUISTA PE 16.7. LÄHTIEN!

It’s been a while! 

It’s finally time for a brand new Luca Gargano solo release! Summerheat Vol. 1 will be out on 16th of July on all streaming platforms. The rocking singer-songwriter has turned into a producer-artist, and as a prequel to the forthcoming album there is a brand new song together with three carefully chosen covers. 

Yes that’s true, Feelings is my first original Luca Gargano solo track for seven years. I have been writing and re-writing songs, studying music production and also releasing albums in Finnish with my Koskelainen project plus collaborations with Astrid Nicole. 

A Summer EP with one original and three cover songs

Feelings is my attempt to write a simple melodic tune of a big feeling. I wrote the melody some months ago and my friend Michael Yelvington helped me finish the lyrics.

Feelings comes together with three cover songs on this EP called Summerheat Vol.1. On a sunny summer day I found myself wondering how music sounds when it’s hot. I started listing tracks that I would like to hear or perform in this easy steamy manner and I ended up with over 20 songs that mean a lot to me. I picked three songs for this release.

Street Café is a song from 1981, originally performed by Ronnie Sun. I got to know Ronnie, who is really called Rune Sundby, through projects some years ago. He showed me this early recording which immediately became one of my summer favourites. 

Missing You Is Killing Me is from the year 1988 by a band called Marco & The Missing Parts. They came from my home town Porvoo and this song always brings me back to the summers when I was 15 and 16. 

I Can’t Stop The Rain is from the Peter Criss solo album from 1978. Like so many other musicians, I too was very influenced by Kiss and everything they did from classic rock and 80’s glam metal to disco rock and piano ballads. When I was younger I wanted to be a drummer and the catman Peter Criss was of course my favourite character. Many years later I still love every Kiss record and this track from the Peter Criss album brings me back to hot summer days in Italy when I was 12 years old and would listen to cassettes on the beach.

Produced in my home studio with some special equipment

To bring more heat in the recordings I used some very special equipment: the Periscope by Scopelabs is a wonderful microphone with a compressor inside a steampunk tube. It really captures sounds in an original way, and apart from guitars I even used it to record a summer rain and thunder. 

I hope you like my renditions of these songs that mean a lot to me. Next I will concentrate on new original tracks, and yes, there will also be a Summerheat Vol.2 sometimes in the future.

Have a nice Summer of 2021!

Luca2021 Neliö Veera Rusanen

July 2021 News

Greetings from sunny Helsinki! After releasing the compilation of special Koskelainen recordings I’ve been finishing my Summerheat Vol.1 EP. It will be out very soon and I’ll tell more about it asap. It includes some cover versions of songs I like a lot and the first original Luca Gargano solo track for seven years. 

Yes that’s true. I haven’t released new solo material since the track Kites & Bubbles in 2014. I have been working on my album called The Sun Is The Same ever since, but I have been re-writing every song several times. And life also happened: children, a lot of work, different interesting projects… plus I have been studying music production and released music in Finnish with my Koskelainen project and also collaborations with Astrid Nicole. 

After the Summerheat Vol. 1 EP I will release another single in Finnish by Koskelainen and later, still during this summer, there should be two more brand new Luca Gargano originals out.  Oh and one more thing: we have recorded my vocal parts for some amazing new songs by Kalkutan Konepaja. You will hear. 
#newmusic #slowlybutyes #thingshappening #summerof21

Night of the Power Ballads – Virgin Oil – 10.2.2018

16836274 344496332617979 4505683899588823091 O

Suurten tunteiden powerballadi-ilta järjestetään jo kahdeksannen kerran!

Ystävänpäivän tienoilla on taas mahdollista herkistellä maailman mahtipontisimpien rakkauslaulujen tahdissa, kun lauantaina 10.2. Helsingin Virgin Oilin lavalle nousee 25-henkinen ryhmä huippumuusikoita ja laulajia esittämään lähes kaksituntisen kavalkadin powerballadeja.

”Powerballadi on hidastempoinen rakkausteemainen kappale, joka kehittyy herkästä introsta galaksit räjäyttävään kliimaksiin, varovaisesta alkuvärinästä maailman pakahduttavimpaan tunteeseen, jota voi tulkita ainoastaan kovaa ja korkealta”, maalaa illan isä, muusikko-tuottaja Luca Gargano.

”Illan genrevalikoima yltää 80-luvun hardrock-klassikoista tämän päivän isoihin pop-biiseihin. Powerballadit ovat aina muodissa ja siksi hienoja rakkauslauluja tehdään koko ajan. Virgin Oilissa kuullaan parikymmentä balladia, joita yhdistää se, että ne ovat kaikki myös isoja hittejä – haluamme yhteislaulua”, Gargano perustelee.

Powerballadiorkesteria ryydittävät jouset ja taustakuoro, ja bändiä johtaa tällä kertaa kitaristi Ossi Maristo. Laulamassa ovat mm. Lauri Yrjölä, Netta Laurenne, Andrea Brosio, Tommi Fäldt, Lotta Lene ja 15 muuta solistia.

Night of the Power Ballads – Virgin Oil Co.
Lauantai 10.2.2018
21:00 ovet
21:30 Lauri Yrjölä Love Acoustic
22:00 Power Ballads 2018
24:00 dj Punis goes Love

enn. alk. 11,50 €, ovelta 12 €

www.tiketti.fi
www.facebook.com/nightofthepowerballads
www.virginoil.fi

Yhden levyn tarina 11/11, mitä jäi käteen, mitä jäi puuttumaan?

Jessica2017luca3mv

Luova iltapäivä (kavereiden kesken Luovis) ilmestyi siis melko erilaisena, kuin vielä alkuvuodesta oli tarkoitus. Moni biisi putosi kelkasta kesken äänitysten, viimeinen miksausvaiheessa. Osa tuntui siltä, ettei niiden aika ollut vielä, ja pari tekelettä hyllytin kokonaan, sillä en enää muistanut miksi ne olivat alunperin tuntuneet hyviltä ideoilta.

Tässä Luovikselta pois jääneet biisit:

Herää – Biisi julkaistiin jo helmikuussa 2014, ja silloin sen piti olla kakkoslevyn eka sinkku, mutta nyt se vain tuntui irralliselta. Laitetaan se sitten vaikka kokoelmalle.

Massa – Nopea funkahtava sekoilu, jota soitettiin bändikeikoilla kesällä 2016, mutta levyversioon ei tarttunut oikeaa energiaa. Tämä pitäisi ehkä äänittää joskus livenä.

Kerran yöllä – Kesäyön fiilistely vuosien takaa, joka oli myös ohjelmistossa kesän 2016 keikoilla, mutta joka kerta kun olen yrittänyt äänittää sitä, on tuntunut kuin jotain puuttuisi. Ehkä puuttuva idea ilmaantuu tähän joskus myöhemmin. Yöllä.

Päivystäjä – Kiia ehti laulaa stemmatkin tähän reggaepoljentoiseen biisiin, joka on alunperin tehty ja esitetty jo 90-luvulla. Kertsin melodia soi toisinaan päässä, mutta uusioversiota tehdessä sekä teksti että puolet sävellyksestä tuntui vain kornilta. Ei jatkoon.

Saarikoski Beat – Biisi herätti hilpeyttä Samettiklubilla 2015, ja sen unessa saatu teema ja riimi sekä siekkarimainen runttausmeininki viihdytti paljon itseäkin. Mutta. Äänitettynä biisi kuulosti laimealta, kuin olisi Pirkka-olutta juonut jonkun <laita tähän oma vahva suosikkisi> sijaan. Definitely not Saarikoski.

Kulkurit – Käännösbiisi, Lucio Battisti -coveri, jota olen esittänyt usein keikoilla. Il tempo di morire on kolmen soinnun blueskaavabiisi 1970-luvun alusta, ja se on ensimmäinen käännös projektista tehdä koko Emozioni-levy suomeksi. Käännöstyö on yhä kesken, mutta Kulkurit on jo muotoutunut osaksi Koskelaisen ohjelmistoa.

”Inkkarit”,  ”Juhannusyö”, ”Mä muistan tän kadun”, ”Syksy 1979” – Äänimaisemia ja spoken wordia, runoja ja mietelmiä, joita suunnittelin biisien väleihin, mutta ehkä teenkin niistä vain oman kokonaisuutensa.

Mitä jäi käteen? Hyvä fiilis.

Koskelainen ei ole enää projekti, se on jatkumo, se on alter ego ja välillä ryhmä ihmisiä. Iskelmäkerho voi olla hetken tauolla, mutta Koskelainen ei.

Luoviksen myötä tuli myös ensimmäinen minihitti. Viini on soinut Spotifyssa enemmän kuin kaikki muut Koskelaisen biisit yhteensä. Se on hauskaa mutta ei kuitenkaan määritä tulevia tekemisiä: tarkoitus on jatkuvasti tutkia uusia tapoja kirjoittaa, säveltää ja tuottaa. Seuraavaksi tulee siis taas jotain aivan muuta. Pian.

Lopuksi fiilistelyn vuoksi keikkataltiointina kaksi levyltä pois jäänyttä biisiä sekä yksi Bola Bolan ralli:

Koskelainen band, Café Mascot, kesäkuu 2016
-Massa
-Luita ja ketsuppia
-Kerran yöllä

Luca Gargano – laulu ja akustinen kitara
Kiia Repo – laulu
Ossi Maristo – kitara
Nestori Majoinen – perkussiot
Stefan Gargano – rummut
Iiro Sivula – basso
Joonas Nurmela – koskettimet

Tämän myötä kiitokset tämän levyblogin seuraamisesta ja HURJAN HIENOA UUTTA VUOTTA 2018! Koskelainen tulee olemaan hyvin aktiivinen seuravaankin vuoden ajan. Nähdään, kuullaan, ollaan ja tehdään hyvin!

Yhden levyn tarina 10/11, Alkuun palannut 2

Img 2166

Miten ylipäätään keksin tehdä biisejä?

Empty Mind oli biisin nimi: otsikko ja sen alla kömpelö teksti päämäärättömän nuoren miehen ajatuksista. Paperi, jonka Robert-ystäväni oli juuri ojentanut minulle, aneli säveliä ja sointuja, melodiaa ja harmoniaa, musiikillista ideaa.

Olin juuri saanut ensimmäisen kitarani. Olin 13.

Koko siihenastisen elämäni olin kyllä aina laulanut, ja oli isä opettanut vähän pianonsoittoakin, mutta aiemmin en ollut juuri suunnitellut biisintekemistä. 9-vuotiaana minusta oli tehty musiikkiluokan rumpali, ja rokkimaailmassa idolejani olivat olleet Dingon Quuppa, Hanoi Rocksin Razzle (ensimmäinen omilla rahoilla ostettu levy oli Two Steps from the Move!) sekä Kissin Peter Criss.

Pidin kyllä paljon biiseistä, se oli selvää. Lastenlaulujen ja kotona kuullun enimmäkseen napolilaisen iskelmän ja popin jälkeen löysin ensimmäisen oman genreni japanilaislähtöisten robottianimesarjojen italiankielisistä tunnusbiiseistä. Niitä oli useita kymmeniä, minulla oli niitä kasetilla ja isä oli kirjoittanut tekstit vihkoon; lauloin niitä itsekseni Kevätkummun ala-asteen pihan laidalla.

Kymmenvuotiaana kuuntelin kaikkea päivän poppia euroviisujen ja syksyn sävelten kautta siihen mitä radio soitti tai joku kehui koulun pihalla. Luokkakavereiden bändissä soitin tietysti rumpuja, ohjelmistossa oli mm. Flashdancen What a Feeling. Sitten se rokkihomma iski. Ensin Dingo, koska siitä pitivät kaikki tytötkin ja ne olivat alkaneet kiinnostaa. Sitten minulle kerrottiin Hanoi Rocksista ja asiat alkoivat asettua uomiinsa: tällaista minunkin pitää tehdä! Rokkia, jossa on paljon kitaroita ja hienoja biisejä, melodioita ja tunnetta!

Kesällä 1986 vietin pari viikkoa isän keikkareissussa Oulussa. Illat, jotka isä soitti ravintolassa, hengailin yksin bändin majoitukseen varatussa asunnossa. Siellä oli akustinen kitara, jolla tapailin kaupungilta ostamani Kissin Dynasty-nuottivihon sointumerkintöjä. Yhtäkkiä ymmärsin miten kitara toimii, miten sitä rokkia soitetaan ja miten niitä biisejä tehdään!

Syksyllä soitin vielä hetken rumpuja luokkatovereiden bändissä, mutta lähinnä enää koska olin ihastunut tyttöön, joka soitti koskettimia. Tiesin, että heti kun saisin oman sähkökitaran, perustaisin oman rokkibändini, jossa minä tekisin biisit. Osasinhan jo monta sointuakin, ainakin kuusi eri otetta! Sitten tutustuin Robertiin, joka toi minulle koneella kirjoittamiaan tekstiliuskoja. Biisien otsikoita olivat mm. The Way of Love, Fallen Tears, Never Be like We Were sekä päällimmäisenä Empty Mind. Siihen tartuin ensimmäisenä.

Bändissä soitin kitaraa ja lauloin. Olin liideri. Ensimmäisessä kokoonpanossa Robert soitti koskettimia, Kimmo rumpuja ja Mikko bassoa, ja bändi oli nimeltään Track. Vähitellen bändin kaikki jäsenet vaihtuivat, kunnes talvella 1988 Track äänitti ensimmäisen demonsa ja lopulta helmikuussa 1989 koitti ensimmäinen oikea keikka. Tosin siinä vaiheessa tyyli oli heavy metal ja bändin nimi Anxiety, mutta se on oikeastaan jo eri tarina. Vuoden 1987 Track äänitti kaikki treeninsä, ja noita nauhoja kuuntelen yhä välillä hymy kasvoillani.

Milloin biisi on valmis?

Välillä se soi päässä. Ensimmäinen oma biisini. En koskaan ajatellut palata siihen, vaikka monta muuta 13-16-vuotiaana säveltämääni biisiä onkin saanut uuden versioinnin ja pidemmän kaaren. Empty Mind oli vain jotain yksinkertaista ja nostalgista, jota miettiessä muistan kuinka kevättalven aurinko paistoi sisään olohuoneen ikkunasta ja ulkona oli ennätyspakkasia.

Kului 28 vuotta kunnes lopulta päätin muokata Empty Mindista uuden version. Halusin tehdä sen, koska pitkään mieltä vaivannut laulu olikin kaikkea mitä nykyään arvostan: yksinkertainen, tarttuva ja sillä on henkilökohtaista merkitystä.

Esitin Emptyn uusioversiota vuonna 2015 parilla keikalla, mm. Samettiklubilla sekä Dan Reedin lämppärinä. Äänitin koko ajan uutta musiikkia, ja akustiset kitarat tallensinkin jo samana kesänä turkulaisessa hotellihuoneessa. Empty oli tarkoitus tehdä valmiiksi tulevalle uudelle englanninkieliselle levylleni, mutta sekin on oikeastaan toinen tarina. Olin keväällä 2017 hahmotellut jatkoa Alkuun palannut -biisille, mutta koko Alkuun palannut 2 oli vain yksi muodoton ideanhattara muiden joukossa – jotain leijuvaa, josta ei ihan vielä saanut kiinni.

Mutta sitten feidasin liian monta biisiä Luovikselta kesken matkan. Lähes levyllinen biisejä karsiutui pois kokonaisuudelta, jonka nimeksi tuli Luova iltapäivä. Jokaiseen oli oma syynsä, yleisin syy oli jokin fiilikseen liittyvä. Ei tuntunut valmiilta, ei tuntunut oikealta. Edellisenä kesänä Koskelaisen bändin treeneissä viljeltiin paljon käsitettä ”kunnon hyvä”. Karsiutuneet biisit eivät olleen kunnon hyviä. Niistä kerrottakoon lisää tämän Yhden levyn tarina -blogisarjan seuraavassa eli viimeisessä osassa.

Kaivoin esiin Turussa äänittämäni kitararaidat. Empty, voisitko sinä olla Alkuun palannut 2? Tehän jopa vähän muistutatte toisianne!

Istun jalkakäytävän reunalla helteisenä iltapäivänä katsellen kun ihmiset kiirehtivät mutta maailma mataa

Olen jo Kevät yks kaks -biisissä (Bola Bola, 2012) miettinyt sitä autuasta olotilaa, jonka saan ainoastaan kuumana kesäpäivänä kaupungin keskustassa.

Kun ihmisiä menee ja asioita tapahtuu eikä itsellä ole kiire mihinkään. Tennarit jalassa, istun jalkakäytävän reunalla, ehkä kylmä olut, ehkä ei, Maija Vilkkumaan Kesän sormissa tuoksuu tupakka, Napolissa tuoksuvat kaukana palavat roskat, Aki Sirkesalon Hikisessä iltapäivässä kaikki kauhassa kaupungin kiiltää pinta jokaisen ja samalla muistan, kuinka muutin 90-luvun puolivälissä Helsinkiin, mutta olen minä istunut monessa muussakin kaupungissa ja kokenut saman vaikkapa Prahassa, Dublinissa tai Los Angelesissa. Lucio Battistin Amore e non amore -levyllä istutaan päivänkakkara suussa plataanipuun alla ja katsellaan joessa ajelehtivia saippualäikkiä, mutta minun rentoutumispaikkani on kaupungin keskusta. Maailma pyörii radallaan, ihmiset hyörii radallaan, minä tässä istun ja aurinko paahtaa kuin kahvia. Kuin väreilevä ilma. Kuin asiat, joiden piti tapahtua tai jäädä tapahtumatta.

Isällä oli monta suunnitelmaa ja aina projekteja käynnissä. Se on hyvä tapa elää, itsekin toimin niin. Mutta välillä haluan vain istua keskelle hälinää, imeä sen ja auringon energiaa, voimaantua. Täältä taas tullaan kaupunki ja koko maailma. Kuulen kutsun, olen valmis.

Yhden levyn tarina 9/11, Torakka

C34e2d26 Ec52 11e6 8960 2c6b8565de23 Image Hires

Kevätkummun ostarin takana, kujalla josta lähti metsäpolku kotiin päin, oli joku spreijannut mustilla kirjaimilla punaiseen tiiliseinään CLASH. Neuvokkaana kahdeksanvuotiaana selvitin samaisen ostarin kirjastossa, mitä tuo mieleen syöpynyt sana merkitsi. Jokin oli törmännyt, jokin kolahti, jokin ei ehkä kuulunut joukkoon. Myöhemmin epäiltiin, että sen olivat kirjoittaneet urheilijapojat, jotka nimenomaan kuuluivat joka joukkoon – luokan ja koulun suosituimpiin ja nuorisotilan – meidän ikäisille iltapäiväkerho, ja kerran viikossa sai olla hiukan alkuillastakin – hallitseviin tyyppeihin.

Ischian saarella oli upea talo, lattiat marmoria ja ulkopinta valkoista rappausta. Pihalla kasvoi appelsiinipuita ja muuria pitkin vilisti sisiliskoja. Hallikäytävän katkaisi musta jono torakoita. Siinä oli heidän reittinsä. Aikuiset eivät pitäneet tästä ja siivosivat torakat pois. Ne eivät kuuluneet sisään. Ne olivat törmänneet väärään paikkaan.

Nykymaailma on täynnä keskustelua siitä, kuka kuuluu mihinkin joukkoon tai paikkaan, kuka on ulkopuolinen tai ei-toivottu. Ihmisistä käytetään yhteydestä riippuen sanoja, jotka riisuvat kohteiltaan kaiken ihmisarvon. Meillä on ”tunkeutujia ja ei-toivottua muuttovirtaa, soluttautujia, kiipijöitä, loisia, toisten työstä hyötyviä, varkaita…” Vaikka vaikka lopulta jokainen todennäköisesti haluaa vain keksiä reitin itselleen. Reitin onnelliseen elämään. Kenellä on oikeus onneen? Kenellä on lupa haaveilla paremmasta? Kuka saa toteuttaa itseään?

Torakka on levyn ainoa kappale, joka tulee selvästi pop-kontekstin ulkopuolelta. Se on siis muukalainen myös tällä levyllä. Torakka on sävelletty kitaralla Samettiklubia varten ja esitetty pari kertaa livenä, mutta siitä ei tarkoituksella ole ollut minkäänlaista demotaltiointia. Lopullinen tuotanto on tehty metodilla, jota kutsun nimellä ”instant-biisi”. Instant-biisin konsepti muotoutuu vähitellen, ja näillä näkymin Koskelaisen tulevat julkaisut tulevat käyttämään tätä metodia. Katsotaan mitä tulee.

Biisin loppuu itselleni tärkeään soundilliseen viittaukseen, johon myös palannen myöhemmin. Erityiskiitos Ville Liukkoselle, jolla oli miksausvaiheessa hyviä ideoita tähänkin biisiin.

Yhden levyn tarina 8/11, Takaisin

Neljän soinnun haaste

Miten tehdään biisi, jossa on samat neljä sointua alusta loppuun? Tätä olen pohtinut vuosia. Miten se säilyttää mielenkiintonsa, miten erilaisia pitää biisin eri osien melodioiden olla, mistä syntyy jännite ja mitä erilaisia hyötyjä on siitä, että sointukierto on tismalleen sama koko biisin ajan? Lyhyttä c-osaa lukuunottamatta tämä olisi nyt sellainen. Niin miksi se c-osa on siellä? Koska en taaskaan luottanut samaan kiertoon ihan koko biisin ajan.

Jovanotti ja jatkettu varastelu

Kuuntelen usein italialaista musiikkia, ja pidän paljon Lorenzo Jovanottin biiseistä. Olen myös lainaillut häneltä erinäisiä asioita, kuten koko Sataa-nimisen kappaleen idean, mutta tällä kertaa ei ollut tarkoitus lainata vaan versioida! Joitakin vuosia sitten Jovanotti julkaisi Ora-nimisen albumin, jonka sinkkubiisi oli Il più grande spettacolo dopo il Big Bang. Pidin biisistä ja sen ideasta niin paljon, että halusin julkaista käännösversion. Tein suomenkielisen tekstin, joka myötäili alkuperäistä jopa nimeä myöten: “me ollaan suurinta sitten alkupamauksen”. Aloin äänittää versiota ja laitoin kustantajalle suomenkielisen tekstini käännöksen kera. Lupaa ei tullut! Olin kuitenkin äänitellyt biisiä jo sen verran pitkälle, etten halunnut luopua projektista. Haistatin siis kustantajalle pitkät, käänsin biisin sointukierron ympäri ja aloin tehdä siihen ihan omaa melodiaa ja omia sanoja. Eli jälleen kerran olin puolivahingossa saanut Jovanotilta biisin alkusysäyksen.

Miten kirjoitetaan riimejä?

Jostain syystä päätin heti, että tässä biisissä pitää olla perinteiset riimit, ja itse asiassa halusin istuttaa tämän jonkinlaiseen Suomi-rockin jatkumoon. Mietin paljon hienoja kotimaisia biisinikkareita, ja taisinpa lainata ainakin yhden riimin Martti Syrjän suusta. Ehkä. Kirjoitin myös totta. Kirjoitin jotain mitä olen kokenut. Kirjoitin isoja asioita yksinkertaisesti. Ja koko ajan riimeillä.

Discohumpaksi meni

Olen tehnyt todella monenmoista musaa, jopa dancea ja teknoa 90-luvun puolivälissä. Kun Takaisin oli valmis biisi, sitä soitettiin keikoilla akustisena ja pari kertaa rokkiversiona bändin kanssa. Kuitenkin ohjelmoidessa tuli vähän tanssittavampi visio, kaikuja sieltä jostain 90-luvun alun radiopopista. Retroa sekin.

Hittimittari

Kustannukset: 8 euroa. Plus meikkaajan ja valoteknikon palkkiot.

Itse tein grafiikat, itse teippasin foliot ja itse visioin tunnelman. Pikkuveljeni Stefan teki huikean työn: kuvasi nauhalle(!) ja editoi koko homman näyttämään juuri siltä miltä toivoinkin eli vuodelta 1988.

Yhden levyn tarina 7/11, Tennarit liekeissä

Asemaetu0506job Ma

Lähteminen ja palaaminen

Toiset lähtevät paetakseen nykyistä, toiset tavoitellakseen jotain uutta. Joillekin ne ovat yksi ja sama asia. Minä halusin pois Pikkukaupungista, koska tarvitsin enemmän ihmisiä ympärilleni. Tarvitsin enemmän tapahtumia, mahdollisuuksia ja ennen kaikkea enemmän mitä tavoitella. Pikkukaupungissa oli rajattu määrä asioita. Turvallista mutta tavallista. Päätin lähteä.

Parikymppiselle Helsinki oli oikein hyvä, juuri sopivasti kaikkea, paljon irrallista mutta kuitenkin kiinnekohtia. Tuli mahdollisuuksia ja oli tuuria. Sitten sekin oli nähty.

27-vuotiaana halusin taas pois. Oikeastaan siitä päätöksestä alkoi asteittainen kriisiytymisten domino, joka korjaantui täysin vasta kymmenen vuotta myöhemmin.

Halusin pois kotikaupungistani. Pois kotimaastani. Pois työpaikastani, pois koko ammatista. Pois opiskeluista. Pois lokerosta, joka ei tuntunut omalta. Halusin pois ihmissuhteista, pois kuvioista, jotka toistivat samoja ratoja. Sitten tajusin kuinka itse toteutan samanlaisia kaavoja uusissakin ympyröissä, joten lopulta halusin pois omista kaavoistani, itsestäni.

Lopulta palasin Helsinkiin, fyysisesti ja henkisesti. Se oli sittenkin sopiva, kun oli saanut katsella kauempaa. Kriisit kuihtuivat yksitellen.

Moni muukin on halunnut lähteä

Biisin nimi viittaa porvoolaisen WALK-yhtyeen biisiin Kengät palaa jaloissa. Se oli minulle pikkuhitti seiskaluokalla. Pääsin pari kertaa bändin treenikämpälle kuuntelemaan ja nappasin bändin keikkajulisteenkin koulun ilmoitustaululta.

Walkin kitaristi ja biisintekijä, Teleksistä monelle tuttu, Markus Koskinen soitti silloin 80-luvulla chorussoundisen riffin, joka soi päässä edelleen niin usein, että lopulta pyysin Markukselta luvan tehdä biisistä uuden version eräälle tutulle laulajalle. Tämä projekti sammahti kuitenkin pari vuotta sitten vain nopeaan kokeiluun, mutta siitä biisin teksti jäi läppärini työpöydälle vaivaamaan.

Jätin Walkin kappaleen rauhaan ja aloin tehdä omaa lähtöbiisiäni: palavat kengät muuttuivat tennareiksi, mutta oman biisini tekstissä on myös ihan suoria lainauksia Walkin kappaleesta. Toinen mielessä olleista lähtöbiiseistä, Pelle Miljoona Oy:n Moottoritie on kuuma toi mukaan nuoruuden työskentelyn ruotsinlaivoilla sekä paratiisisaaren Tyynellä valtamerellä.

Ja lopulta romanttinen ajatus yhdessä karkaamisesta – konkreettisesti tai allegorisesti – saattaa myöskin jäädä biisin maailmassa vain suunnitelmaksi. Nykyään uskon, että suunnittelu, haaveilu ja tavoittelu on ihmisen parasta aikaa.

Pienen pohjoisen pääkaupungin vähän kohmeinen groove

Soitannollisesti tässä kappaleessa on minun Helsinkini. Suoria lainauksia tai lähes varkauksia nuoruuden kulmilta Kolmannelta linjalta sekä joiltakin 90-luvun klubeilta.

Kappaleen alun lentokenttäkuulutukset ja radiosta kuuluva kitaratilutus liittyvät kumpikin jollain tavalla lähtemiseen. En osaa enkä yritä selittää tätä paremmin.

 

Night of the Power Ballads

16836274 344496332617979 4505683899588823091 O

Ensimmäinen idea balladi-illasta oli hauska vitsi joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla. Vitsi muuttui todeksi 28.8.2003, kun meidän Dream Ons -kokoonpano esitti ”Aerosmithin kaikki kauneimmat balladit” Torni-hotellin American Barissa, osana Art Goes Kapakka -festaria.

Sitten kului viitisen vuotta, kunnes luin, että joku järjestää New Yorkissa powerballadi-iltaa. En ottanut selvää mitä heidän illassaan tapahtuu – en edelleenkään tiedä, oliko kyseessä bänditapahtuma vai kenties dj-vetoinen juhla – vaan innostuin heti kehittämään omaa All star -henkistä bändikonseptia, jossa esitetään ainoastaan hidastempoisia rakkauslauluja, joissa on voimaa sovituksessa ja tulkinnassa.

14.2.2009 järjestettiin ensimmäinen Night of the Power Ballads Helsingin On the Rocksissa. Bändissä meitä oli minun lisäkseni Mauro Gargano, Tommi Saarikivi, Mikko Kosonen ja Tero Pennanen, ja solisteja oli kymmenisen kappaletta.

14.2.2010 toistettiin menestysiltama samalla bändikokoonpanolla, ja laulajia oli toistakymmentä.

Vuonna 2011 Rocksin helmikuu oli ehtinyt täyttyä ennen powerballadi-illan suunnittelua, mutta onnistuimme saamaan illan Virgin Oilista. Silloin lähetettiin tällainen lehdistötiedote:

”11. helmikuuta Virgin Oil Co.

A Valentine’s special: Night of the Power Ballads. -The best power ballads ever, various vocalists-

Riipaisevia rakkauslauluja, sydäntäsärkevää paatosta, sokeria ja hunajaa sekä tunteen paloa kovaa ja korkealta! Powerballadi-ilta kutsuu niin yön yksinäiset kuin palavasti rakastuneet löytämään rakkaudellista hurmosta Virgin Oiliin. Ohjelmisto myös lämmittää jo seestyneemmätkin parisuhteet uuteen liekkiin, eli piirtäkääpä jokainen kalenteriinne tuon päivän kohdalle sydän, jonka sisään teksti Power Ballads, Virgin Oil. Nenäliinat mukaan, tästä ei kyynisinkään selviä kyyneleittä!

Talon powerballadiyhtye: Mikko Sirén, Tommi Saarikivi, Kristian Wahlström, Juha Kuoppala, Luca Gargano ja solisteina mm. Olavi Tikka, Ushma Karnani, Tipe Johnson, Charlotte Kero, Ulla Bürger, Pekka Heino, Mariella Gargano, Anna Vihonen, Bjarki Kaikumo, Tuomas Nieminen, Ricky Tournee ja Luca Gargano.”

Vuodet 2012 ja 2013 pidettiin taukoa muiden kiireiden vuoksi, mutta helimkuussa 2014 powerballadi-ilta palasi pienempänä puoliakustisena versiona ja jopa kolmen keikan verran: 13.2. ja 14.2. esitettiin powerballadeja Kampin Maxinessa (Luca, Bjarki, Katri, Ann, Ulla, Mariella) ja myöhemmin samana 14.2. iltana On the Rocksissa yhdessä Krista Ruususen, Olli Tantun ja Ville Tuomen kanssa.

14.2.2015 Night of the Power Ballads järjestettiin taas isosti On the Rocksissa. Bändissä soittivat Luca Gargano, Kristian Wahlström, Jukka Jylli, Timo Pudas ja Mauro Gargano, ja solisteina esiintyivät Luca, Anna Vihonen, Kimmo Härmä, Ulla Bürger, Mariella Gargano, Petra, Jone Ullakko, Katri Silolahti, Kimmo Blom, Annica Milán, Heikki Mäkäräinen, Ann Wikström, Paolo Ribaldini, Hanna Pakarinen ja Lee Angel. Ilta aloitettiin lyhyellä tribuuttisetillä vastikään menehtyneelle Joe Cockerille.

La 13.2.2016 Kasvatettiin bändiä kuorolla, ja kokoonpano oli Mauro Gargano, Jukka Jylli, Timo Pudas, Ossi Maristo, Luca Gargano, Oona Repo, Kiia Repo ja Tea Repo. Solisteja oli ennätysmäärä 16 kappaletta: Heikki Mäkäräinen, Ann Charlotte, Riku Turunen, Saija Saarinen, Paolo Ribaldini, Anna Vihonen, Petra, Erik Karhatsu, Leah Harris, Mikko Herranen, Oona Repo, Mariella, Kimmo Härmä, Ulla Bürger, Sampsa Astala ja Luca Gargano.

11.2.2017 vedettiin sitten taas isommin kuin ikinä: bändiin lisättiin toinen kiipparisti, viulu ja sello, ja solisteja oli 19 kappaletta!

The Power Ballads Singers 2017
Riku Turunen
Ann Charlotte Wikström
Tenho Olavi
Lotta Lene
Antti Railio
Tommi Fäldt
Veli-Pekka Tähtinen
Anna Vihonen
Kimmo Blom
Annica Milán
Netta Dahlberg
Paolo Ribaldini
Ulla Bürger
Kiia Repo
Oona Repo
Tea Repo
Mariella Pudas
Luca Gargano
Toni K. Laaksonen

The Power Ballads Orchestra 2017
Mauro Gargano – rummut
Jukka Jylli – basso
Ossi Maristo – kitara
Timo Pudas – koskettimet
Mariella Pudas – koskettimet
Lotta Ahlbeck – viulu
Antti Kolehmainen – sello
Luca Gargano – akustinen kitara
Tea Repo – kuoro
Kiia Repo – kuoro
Oona Repo – kuoro

Yhden levyn tarina 6/11, Alkuun palannut

Kurjet

Rakastan aikamatkafiktiota, Päivääni murmelina, virheistä oppimista ja uusia mahdollisuuksia.

2002 Samettiklubilla ensiesitettiin Luova iltapäivä, joka kertoi aurinkoisesta Hietsun rannasta, irti päästämisestä sekä kirjoittamisesta. Myös Morris-yhtye soitti sitä keikoilla.

2011 Luova iltapäivä äänitettiin Koskelaisen Syys-EP:lle. Biisiä kuunnellessa tuli tunne, ettei se olekaan vielä valmis. Elämässä oli ollut jo niin monta uutta alkua, että halusin kirjoittaa tämänkin vielä kerran.

2016 saatiin lopulta keikoille uusi teksti ja biisille uusi elämä, johon oman lisänsä toi Koskelaisen bändiin liittynyt Kiia Repo.

2017 levyversio äänitettiin vinksahtaneessa järjestyksessä: ensin akustinen kitara, sitten Juno-106 ja vasta näiden jälkeen rummut ja basso. Ja ilman klikkiä. Tiedän. Koska halusin.

Luova iltapäivä täysin yksin
ajatuksen harsoja kasailen
Menneitä käy mielessä häivähdyksin
Nyt päivä kirkas ja tasainen

Joku seisoo harteilla eilisen miehen
Joku taas ojassaan matelee
Toisilta jää koulutkin puolitiehen
Toiset kertaa alkeet
aina uudelleen

Siis lauletaanko uusi laulu nyt
Siitä kuinka mies on lähtenyt
Mitä mukanaan on kantanut
kun on alkuun palannut
Alkuun palannut

Pitkä iltapäivä, kurjet laulaa
ne saa mennä mut minä en
Viihdyn juuri täällä mistä muistan
joka ainoan sävelen

Sattuma voi viedä tän kaiken maaliin
Unohdus voi ihmisen pelastaa
Minäkin oon ampunut omaan maaliin
Silti alan uutta tornia
rakentaa

Lauletaanko uusi laulu nyt
Siitä kuinka nainen on mennyt
Mitä mukanaan on kantanut
se alkuun palannut

Tällä kertaa kaupunki on valmiimpi
Tänä yönä katokset kumartaa
Olenkohan minäkin nyt valmiimpi
voisinko pystyä parempaan

Moniko on tuntenut niin kuin tässä
Moniko on matkinut salamaa
Kuljen jalkakäytävää etsimässä
Mikä kaikki on uutta ja mikä aina samaa