Luova iltapäivä (kavereiden kesken Luovis) ilmestyi siis melko erilaisena, kuin vielä alkuvuodesta oli tarkoitus. Moni biisi putosi kelkasta kesken äänitysten, viimeinen miksausvaiheessa. Osa tuntui siltä, ettei niiden aika ollut vielä, ja pari tekelettä hyllytin kokonaan, sillä en enää muistanut miksi ne olivat alunperin tuntuneet hyviltä ideoilta.
Tässä Luovikselta pois jääneet biisit:
Herää – Biisi julkaistiin jo helmikuussa 2014, ja silloin sen piti olla kakkoslevyn eka sinkku, mutta nyt se vain tuntui irralliselta. Laitetaan se sitten vaikka kokoelmalle.
Massa – Nopea funkahtava sekoilu, jota soitettiin bändikeikoilla kesällä 2016, mutta levyversioon ei tarttunut oikeaa energiaa. Tämä pitäisi ehkä äänittää joskus livenä.
Kerran yöllä – Kesäyön fiilistely vuosien takaa, joka oli myös ohjelmistossa kesän 2016 keikoilla, mutta joka kerta kun olen yrittänyt äänittää sitä, on tuntunut kuin jotain puuttuisi. Ehkä puuttuva idea ilmaantuu tähän joskus myöhemmin. Yöllä.
Päivystäjä – Kiia ehti laulaa stemmatkin tähän reggaepoljentoiseen biisiin, joka on alunperin tehty ja esitetty jo 90-luvulla. Kertsin melodia soi toisinaan päässä, mutta uusioversiota tehdessä sekä teksti että puolet sävellyksestä tuntui vain kornilta. Ei jatkoon.
Saarikoski Beat – Biisi herätti hilpeyttä Samettiklubilla 2015, ja sen unessa saatu teema ja riimi sekä siekkarimainen runttausmeininki viihdytti paljon itseäkin. Mutta. Äänitettynä biisi kuulosti laimealta, kuin olisi Pirkka-olutta juonut jonkun <laita tähän oma vahva suosikkisi> sijaan. Definitely not Saarikoski.
Kulkurit – Käännösbiisi, Lucio Battisti -coveri, jota olen esittänyt usein keikoilla. Il tempo di morire on kolmen soinnun blueskaavabiisi 1970-luvun alusta, ja se on ensimmäinen käännös projektista tehdä koko Emozioni-levy suomeksi. Käännöstyö on yhä kesken, mutta Kulkurit on jo muotoutunut osaksi Koskelaisen ohjelmistoa.
”Inkkarit”, ”Juhannusyö”, ”Mä muistan tän kadun”, ”Syksy 1979” – Äänimaisemia ja spoken wordia, runoja ja mietelmiä, joita suunnittelin biisien väleihin, mutta ehkä teenkin niistä vain oman kokonaisuutensa.
Mitä jäi käteen? Hyvä fiilis.
Koskelainen ei ole enää projekti, se on jatkumo, se on alter ego ja välillä ryhmä ihmisiä. Iskelmäkerho voi olla hetken tauolla, mutta Koskelainen ei.
Luoviksen myötä tuli myös ensimmäinen minihitti. Viini on soinut Spotifyssa enemmän kuin kaikki muut Koskelaisen biisit yhteensä. Se on hauskaa mutta ei kuitenkaan määritä tulevia tekemisiä: tarkoitus on jatkuvasti tutkia uusia tapoja kirjoittaa, säveltää ja tuottaa. Seuraavaksi tulee siis taas jotain aivan muuta. Pian.
Lopuksi fiilistelyn vuoksi keikkataltiointina kaksi levyltä pois jäänyttä biisiä sekä yksi Bola Bolan ralli:
Koskelainen band, Café Mascot, kesäkuu 2016
-Massa
-Luita ja ketsuppia
-Kerran yöllä
Luca Gargano – laulu ja akustinen kitara
Kiia Repo – laulu
Ossi Maristo – kitara
Nestori Majoinen – perkussiot
Stefan Gargano – rummut
Iiro Sivula – basso
Joonas Nurmela – koskettimet
Tämän myötä kiitokset tämän levyblogin seuraamisesta ja HURJAN HIENOA UUTTA VUOTTA 2018! Koskelainen tulee olemaan hyvin aktiivinen seuravaankin vuoden ajan. Nähdään, kuullaan, ollaan ja tehdään hyvin!